Torstaina 15.6. Vitsiälän kylätalo Sampolan pihalla vietettiin perheiden peli-iltaa. Paikalla oli reilu kymmenkunta osallistujaa, muutama lähialueen lapsiperhe sekä pari innokasta aikuista. Osallistujien ikähaitari oli parista ikävuodesta vuodesta eläke-ikään. Sää suosi peli-iltaa, aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä osallistujat pääsivät pelaamaan erilaisia ulkopelejä. Sampolan piha-alueella oli mahdollista pelata mm. jalkapalloa, frisbeegolfia ja sulkapalloa sekä erilaisia pihapelejä, kuten mölkkyä ja krokettia. Myös Sampolan leikkipuisto oli pienempien osallistujien osalta kovassa käytössä. Leikkimielisen pelailun ohella osallistujilla oli aikaa tutustua toisiinsa ja vaihtaa kuulumisia. Illan päätteeksi vuorossa oli omakustanteiset nuotiomakkarat.
Osallistujia olisi tapahtumaan mahtunut reilusti enemmänkin. Paikalla olleet olivat kuitenkin tyytyväisiä peli-iltaan ja sille toivottiin jatkoa. Tapahtumaan osallistunut ja sen vireille laittanut Johanna Talo toi makkaranpaistokeskustelussa esille yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen tärkeyden kyläläisten kesken. Tapahtumaan osallistujat olivat tyytyväisiä siihen, että aktiivinen ja vireä kyläseura on tehnyt niin hyvät puitteet lasten leikeille ja liikkumiselle. Johanna Talo tuumaakin että kun Vitsiälän kyläseura on nähnyt paljon vaivaa hankkiessaan peli- ja leikkivälineitä, niin nyt on meidän tehtävä ottaa niistä ilo irti! Tapahtumalle suunniteltiinkin jatkoa. Loppuvuoden aikana peli-ilta toteutuu Sampolassa kuukauden toisena torstaina elokuussa, syyskuussa ja marraskuussa klo 18-19:30 välillä eli seuraavan kerran 10.8. Tapahtumiin toivotetaan jatkossakin tervetulleeksi kaiken ikäiset kyläläiset, myös muilta kyliltä. Ajatuksena on jatkaa ulkopelailun merkeissä, sateen sattuessa voidaan pelata lautapelejä sisällä. Yhtenä ajatuksena heräsi myös askarteluillan pitäminen. Jatkossa voidaan ottaa vastaan osallistujien toiveita sisällöstä, mahdollisuuksien mukaan. Tapahtumista ilmoitetaan lähempänä Vitsiälän kylätalon tiedotteissa sekä Ristiinalaisen Seurat toimivat palstalla. (teksti Raisa Kekkonen)